Nukuin häitä edeltävän yön tooosi huonosti. Kävin ihan kierroksilla paniikkiaskarteluista, pakkaamisesta, viime hetken koristeluista juhlapaikalla, istumajärjestyksen tekemisestä lonkalta ja kiireen tunteesta. Ensin en saanut unta, sitten heräsin viideltä ja sitten seitsemältä. Aamulla harmitti, kun silmät oli punaiset väsymyksestä ja olisin halunnut olla reipas kirkassilmä. Sääli, ettei punaisia silmämunia voi meikata piiloon :D Tökkäsin piilarit silti rohkeasti päähän, ja vaapuin ihan koomassa kampaajalle. Onneksi se tarjoili mulle kahvia. ;)
Kampauksen teon ajan olin niin väsynyt, että oisin halunnut vain pitää silmiä kiinni. Kun siirryttiin meikkiin, aloin heräillä. Mitä valmiimman näköiseksi tulin, sitä enemmän alkoi jännittää. Jännitys aiheutti myös loppuvaiheessa negatiivisuuden puuskan, koska valmis kampaus, meikki ja valkoinen hääkolttu sai mut tuntemaan oloni isoksi kermakakuksi, eikä tuntunut yhtään kauniilta. Nolotti odottaa kyytiä Salon keskustassa kermakakuksi pukeutuneena... Onneksi tämä oli vain hetkellinen ahdistustila ja myöhemmin tuntui jo nätiltä! :D
 |
| Tässä sitä tavattiin sulhon kanssa ja yritettiin poseerata ennen vihkimistä huonolla menestyksellä. Jännitti liikaa ja muurahaiset vipelsi pitkin mekkoa. :D Kuvaaja: Karina Boissonnier |
Meillä oli tarkoitus ottaa potrettikuvia ennen vihkimistä, mutta eihän siitä tullut mitään. Alun perin kuvia oli aikomus ottaa nimenomaan vihkimisen jälkeen, mutta vaihdettiin viimetingassa suunnitelmaa sillä perusteella, ettei vieraiden tarvitsisi odottaa ja että meikki ja hiukset ois vielä hyvät siinä vaiheessa. VIRHE.
Olin niin jännittynyt, että kuvauksessa oli vain vaikea olo eikä hymyilyttänyt yhtään. Teijon kirkolla on tosi paljon muurahaisia ja ne kiipesivät mulla puoliväliin helmaa (ihan oikeasti). Yksi meni kenkään ja pisti... Siinä kun kaivelin kenkääni, päätettiin suosiolla kuvata vasta vihkimisen jälkeen.
Olin kuitenkin tosi tyytyväinen siihen, että sulho näki mut ennen vihkimistä. Kun nähtiin, mulla nousi kyyneleet silmiin ja tuli pieni tunnekuohu. Jos tunnekuohu olisi tullut kirkossa, olisin varmaan itkenyt koko matkan alttarille. Nyt jännitys vähän lieveni, kun nähtiin etukäteen. Silti piti odottaa vielä PUOLI TUNTIA, että vihkiminen alkaisi. Jouduin seisomaan paineissa piharakennuksen takana "piilossa" ja oli helle ja muurahaiset juoksenteli edelleen pitkin mun hääpukua. Onnistuin varmaan ekstra-hermostuttamaan morsiuslapset jännitykselläni. Kaiken huipuksi vieraat olivatkin vieneet autonsa sellaiseen parkkiin, josta kävelytie vei suoraan siihen mun "piilopaikkaan". Eli joka ikinen vieras näki mut seisomassa siellä ennen vihkimistä... :D
Kuulostaa hiukan tuskaiselta, mutta tämän jälkeen kaikki sujui aivan mahtavasti. Kun VIHDOINKIN pääsin pois seinän takaa piilosta ja sain astua kirkkoon, olin NIIN onnellinen, että jännitys suli. Olin niin huojentunut, että homma alkoi vihdoinkin pelittää ja asiat alkoivat edetä, että hymyilin mennen tullen ihan innoissani! :) Sen jälkeen ei enää jännittänyt yhtään ja fiilis oli katossa! Olin vain TOSI ILOINEN koko ajan! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti